Myrskyn metsästäjät
Tohtori Kärslinna on iäkäs, yhä terävä yleisnero ja herrasmies,
joka on viettänyt värikkään elämänsä tutkimalla maailman
moninaisia ihmeitä. Hän kertoi minulle ihmeellisestä paikasta
kaukana tunnetusta maailmasta–pilviin verhoutuneesta vuorijonosta kylmien pohjoistuulten takana.
Paikalliset kutsuvat tätä paikkaa Pilvinavaksi, sateen valtakunnaksi,
jossa vuoren huiput kätkeytyvät paksun, yötä päivää vettä ropisevan
pilvikerroksen alle. Muinaisen legendan mukaan tällä mystisellä
alueella kasvaa outoja ja ihmeellisiä kasveja, joiden kerrotaan
salamoivan tiheän pilviverhon keskellä.
Kaukana Pilvinavalta, aivan maailman toisella laidalla, kärvistelee
kuumuudessa janoinen aavikkokaupunki. Tohtori Kärslinnan
kotikaupungin Rutilan ympärillä oleva sää on muuttunut tavallisesta kuivasta kaudesta hehkuvan kuumaksi kiroukseksi. Aavikon polttavan auringon alla ei ole nähty pilviä aikoihin, saatika sadetta,
ei yhden yhtä pisaraa.
Uskalias tehtävämme Rutilan pelastamiseksi on etsiä ja noutaa
Pilvinavalta yksi alueen myrskynneulakukista–Flos acus tonitrui.
Harvinaisilla myrskynneulakukilla on kyky houkutella sadetta
ja ukkosta minne tahansa ne istutetaan. Kukan luontaiset kyvyt
voisivat viilentää kuumuudessa halkeilevan Rutilan aavikkokaupungin ja pelastaa sen asukit paistumasta päivittäisessä pätsissä.
Kannan tohtori Kärslinnaa selässäni marssiessamme eteenpäin.
Emme ole kaksin rohkealla retkellämme, Pilvinavan pienet, pyöreät
alkuperäisasukkaat ovat erittäin taitavia suunnistamaan näillä
vaarallisen liukkailla kallioilla. Nämä hauskat sienimäiset kolmoset nimeltään Rica, Aga ja Leslie (pienin näyttää nimittäneen itse itsensä trion johtajaksi) tuntevat pilvisten vuorten salat ja kantavat tarmolla kumieristettyä säiliötä kukkaa varten.
Edessäni tarpoo monitoimioppaamme Kaik-Sävel-Sampo, joka pystyy kuulemaan kasvien kuiskaamat melodiat (jopa itäsmisaikojen tuutulaulut)
Hän laulaa meille myrskynneulakukasta. Laulu on tummien pilvien, loputtoman kaatosateen, salaman ja jylisevän ukkosen hymni.
Olemme täällä ystävinä - valmiina nappaamaan myrskyn pulloon!